Tapahtumien muistiot

<< Palaa
14

Ins. Matti Keinonen vei meidät mukanaan Talvisodan Taipaleen tukikohtiin. Kävimme yksityiskohtaisesti läpi tukikohta tukikohdalta ja melkeinpä pesäke pesäkkeeltä Kirvesmäen, Terenttilän ja Linnankankaan lohkot. Sujuvan selostuksen apuna hänellä oli tarkat kartat ja satelliittikuvat sekä iso määrä hyviä valokuvia eri kohteista. Valokuvat oli otettu järkevästi varhain keväällä, jolloin ei aluskasvillisuus eikä puiden lehdet peitä näkymää.

Keinonen kertoi aina talven aikaan tutustuvansa kevään kohteisiin kirjallisuuden, arkistojen ja karttojen avulla sekä merkitsevänsä kohteiden GPS-koordinaatit muistiin. Hyvä ennakkovalmistelu takaa onnistuneen matkan, mutta paikallisia olosuhteita ei voi koskaan ennakolta tietää.

Esitelmässä tuli esille hänen vahva omakohtainen kokemuksensa ja laaja tietämys. Hänen mielenkiintoista ja selkeää esitystään kuunnellessa ja kuvia katsellessa tuli tunne kuin olisimme juuri nyt siellä louhikkoisessa maastossa hänen opastuksellaan kulkemassa.

Pari yksityiskohtaa jäi erikoisesti mieleen. Kirvesmäen kaivon kohta, jossa Erkki Kujala kaatui 10.3.1940 eli kolme päivää ennen välirauhan tuloa. Tätä pidetään koskettavan Kaivo-runon paikkana. Toisena asiana se paikka, missä oli Kempin komentokorsu Jyväshovi. Lue koko esitelmä tästä linkistä.

Esitelmän jälkeen ei valitettavasti jäänyt aikaa kommenteille.

 

Meitä oli Marskinsalissa yhteensä 35 kuulijaa.

Esitelmöitsijä palkittiin Vesa Määtän kirjalla K.L. Oesch - ylivoimaa vastassa. 

Ennen esitelmää onniteltiin merkkivuosia täyttäneitä, vasemmalta Juha Salminen 80 v., Jouko Peltomäki 85 v. ja  Heikki Harala 80 v.

Teksti ja kuvat Jorma Hautala

Ins. Matti Keinonen: Talvisodan Taipaleen tukikohtiin tutustumassa