Tapahtumien muistiot

<< Palaa
30


Muistelmissaan Suomen Marsalkka Mannerheim kommentoi seuraavasti  v. 1942 Saksan vierailuunsa sisältynyttä illallista Göringin metsästysmajalla: 

“Valtakunnan marsalkka Göring oli kutsunut meidät päivälliselle metsästysmajaansa. Sain nyt sopivan tilaisuuden kiittää häntä siitä, että hänen toimestaan eräät puolalaiset, belgialaiset ja itävaltalaiset ystäväni, jotka oli poliittisina vankeina suljettu saksalaisiin keskitysleireihin, olivat saaneet osakseen tavanmukaista paremman kohtelun”. 

Keitä olivat nämä Mannerheimin ystävät?


Mannerheim tunsi Herman Göringin ainakin vuodesta 1935, jolloin hän oli Puolustusneuvoston puheenjohtajana   tutustumassa Saksan sotateollisuuteen. Göring oli yksi Saksan I maailmansodan sankarilentäjiä ja sittemmin Saksan ilmavoimien komentaja. Göringistä Mannerheim oli kuitenkin saattanut kuulla aiemminkin ruotsalaiselta ystävältään kreivi Eric v. Rosenilta.  v. Rosen ja Göring olivat kohdanneet Göringin toimiessa sodan jälkeen lentäjänä Ruotsissa.

Göring kaikesta päättäen arvosti Mannerheimia kutsuessaan tämän yksityiselle metsästyspalatsilleen. Mannerheimille puolestaan suhteet Saksaan ja saksalaisiin olivat poliittiseen tilanteeseen perustuva välttämättömyys, eivät millään muotoa henkilökohtainen valinta.

Mannerheimin suhtautumista kuvaa hänen muistelmiensa kertoma Himmlerin vierailusta v.1942:

“Näinä päivinä vieraili  Norjassa ja Lapissa  olevien saksalaisten luona SS-joukkojen ylin päällikkö Himmler. Tämä pyysi saada käydä tapaamassa minua esittääkseen  - kuten ilmoitus kuului – myöhästyneet onnittelunsa 75 – vuotispäiväni johdosta. Himmlerin nimellä ei ollut hyvä kaiku, mutta koska hän oli huolehtinut siitä, että huomattava määrä suomalaisia sotavammaisia oli saanut hoitoa saksalaisissa sotasairaaloissa,olimme hänelle kiitollisuudenvelassa. Lisäksi hän oli Göringin pyynnöstä suostunut lieventämään  eräiden keskitysleireissä olevien ystävieni kohtelua. Ja tästä mahtavasta miehestä niinikään riippui parin minulle läheisen henkilön kohtalo.”

Valmistuttuaan v1899 Pietarin Nikolajevin ratsuväenkoulusta erinomaisin arvosanoin Mannerheim ylennettiin kornetiksi ja hänet määrättiin suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitshin rakuunarykmenttiin Kalisziin, Puolaan, koska Chevalier -kaartissa ei ollut yhtään avointa vakanssia. 

Mannerheim kirjoittaa: “ Niin jouduin aloittamaan palveluni kornettina 15:ssä Aleksandran rakuunarykmentissä, kaukana puolalaisessa Kaliszin kaupungissa Saksan rajalla. 

Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, että sijoituspaikakseni tuli Puola, jonne minun myöhemminkin oli aina hauska palata. Mitä enemmän tutustuin puolalaisiin, sitä paremmin ymmärsin heitä ja viihdyin heidän parissaan.”

Jo vuoden kuluttua vakanssi avautui Chevalier -kaartissa. Kaartilaisena Mannerheimilla oli sotilaspalvelun ohella myös runsain mitoin sosiaalisia velvollisuuksia. Mannerheim oli saavuttanut tavoitteensa.

Monet puolalaiset ystävyyssuhteet saivat alkunsa Mannerheimin Pietarin vuosina. Se ei ollut sinällään poikkeuksellista. Suomalaisten tapaan myös monet puolalaiset palvelivat tsaarin  armeijassa huolimatta puolalaisiin kohdistuneesta satavuotisesta Venäjän sorrosta.  Venäjä, Preussi ja Itävalta olivat jakaneet Puolan. Venäjän hallitsemalla alueella sorto johti kansannousuihin, joita Preussin ja Itävallan jakoalueilla ei syntynyt.

Eräs arvostetuimpia Pietarin sotilasoppilaitoksia oli Keisarin Paashikoulu, johon monet Puolan aristokraatit, kuten Mannerheimin ystävät Potockit, lähettivät poikiaan. Monilla puolalaisilla  aristokraateilla oli siis hyviä syitä vierailla Pietarissa. 

Mannerheimin ystävän, prinssi Bielozersky-Bieloselskyn omistama Krestovyn saari Pietarissa oli yksi sosieteetin kohtaamispaikoista, jossa venäläiset pääsivät tutustumaan heille uusiin, läntisiin urheilulajeihin. Mannerheim muistelmissaan kertoo käyttäneensä paljon aikaa polo -harrastuksen parissa. 

Itävaltalainen ruhtinas Kinsky kuului Mannerheimin kanssa samaan polo -joukkueeseen. Sittemmin Mannerheim pelasti Kinskyn saksalaisten keskitysleiriltä II maailmansodan aikana.

Ehken eniten Mannerheimin elämään vaikuttanut kohtaaminen tapahtui  Pietarissa v.1903. Mannerheimin ystävä kreivi Tyszkiewicz kertoi eräiden sukulaistensa tulevan vierailulle Pietariin ja pyysi Mannerheimia liittymään seurueeseen.”Kun näet ruhtinatar Maria Lubomirskan, tulet putoamaan satulasta!” lausui Tyszkiewicz. Ilmeisesti jotain tällaista tapahtuikin. Mannerheim ilmoittautui yksikköönsä sairaaksi ja vietti kokonaisen viikon Marian seurassa.

Vuosina 1904-08 Mannerheim oli poissa Pietarin seurapiireistä. Saadakseen taistelukokemusta hän osallistui vapaaehtoisena Japanin sotaan, jonka aikana Venäjän armeijan täydellinen tehottomuus tuli hänelle tutuksi. Japanin sotaan osallistui myös puolalainen ruhtinas Radziwill, jonka Mannerheim kohtasi v.1919 tavatessaan Puolan valtionhoitaja Józef Pilsudskin Varsovassa. Radziwill toimi silloin Pilsudskin adjutanttina.

Japanin sodan jälkeen Mannerheim sai komennuksen kaksi vuotta kestäneelle tutkimusmatkalle Kiinaan. Esitellessään raporttinsa Nikolai II:lle, tämä lopuksi kysyi Mannerheimin toiveista. Mannerheim vastasi haluavansa rykmentin komennukseensa ja tuntevansa jääneensä sivuraiteelle Kiinan matkan johdosta. Keisari vastasi siihen kaikkien saavan aikanaan rykmenttinsä, mutta vain harvat komennetaan sellaisiin tehtäviin kuin Mannerheim. 

Palattuaan lomaltaan, jonka hän vietti sukulaisissaan Suomessa ja Ruotsissa, Mannerheim saikin ilokseen komennuksen 13:teen Vladimirin Ulaanirykmenttiin, jossa hän palveli vuosina 1909-1910.

Mannerheim kirjoittaa:“Takaisin tultuani sain pian iloita omasta rykmentistä, kun minulle tarjottiin Novo-Minskin Sydän-Puolaan sijoitettua 13:tta Vladimirin ulaanirykmenttiä. Ilomielin otin vastaan nimityksen ja sen edellyttämän siirron Puolaan. Siellähän olin pienessä Kaliszin rajakaupungissa 19 vuotta aikaisemmin aloittanut palveluni 15:ssä Aleksandran rakuunarykmentissä.

Rykmentin komentajana Mannerheim hyödynsi Japanin sodan kokemuksiaan ja jo vuoden sisällä ratsuväen tarkastaja, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh kiinnitti huomiotaan Mannerheimin tulokselliseen koulutukseen. Mannerheim sai komennuksen Varsovaan, jossa hän palveli vuosina 1911-1914. 

Mannerheim kirjoittaa muistelmissaan:“Kaksi vuotta myöhemmin sain tarjouksen ottaa päällikkyyteeni Varsovaan sijoitetun H.M. keisarin henkikaartin ulaanirykmentin. Tämä toimi oli erikoisen haluttu ja nimitykseni siihen oli mitä miellyttävin yllätys.”

Vielä nykyisinkin ajattelen mielelläni seitsemää Puolan vuottani. Virkani puolesta olin jo ennen Puolaan sijoitustani käynyt muutamissa puolalaisten tilanomistajien hevossiittoloissa sekä ollut kahdesti komennettuna Varsovaan tarkastamaan hovitallimestarinviraston puolesta keisarin tulossa olevan Puolan vierailun aiheuttamia järjestelyjä. Tuttavani Chevalier -kaartissa ja hoviministeriössä olivat saattaneet minut kosketuksiin monen sellaisen ylhäisen puolalaisen kanssa, jotka talvisesongin aikana vierailivat Pietarissa. Näin ollen minulla oli useita puolalaisia ystäviä jo ennen kuin jouduin 13:nen Vladimirin Ulaanirykmentin komentajaksi, ja suhteita Puolaan enemmän kuin jaksoin pitää muistissakaan. Hevos-, urheilu- ja  metsästysharrastukseni avasi minulle monta ovea ja jouduin mukaan en vain korkeampien venäläisten sotilas – ja virkamiesperheiden elämään, vaan myös loistavuudestaan ja ylpeästä eristyneisyydestään tunnettuihin puolalaisiin seurapiireihin.

Asemastani huolimatta puolalaiset ottivat minut vastaan ennakkoluuloitta. Suomalaisena ja kotimaani venäläistämispolitiikan vakaumuksellisena vastustajana  luulin ymmärtäväni puolalaisten tunteet ja näkökannat  niissä kysymyksissä, joita saattoi sanoa polttaviksi.”

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa, että sanattoman sopimuksen nojalla politiikasta ei keskusteltu. Polttavien kysymysten keskipisteessä Mannerheim kuitenkin liikkui. 

Varsovan Metsästysklubi, jossa Mannerheim oli usein nähty vieras, oli yksi koko Puolan eliitin keskuksista, jossa itsenäistymisajatukset muhivat.

“Minun seurusteluani puolalaisten kanssa katsottiin epäluuloisesti. Tämä aiheutti mm. pari kertaa santarmihallituksen raportin kenraalikuvernöörille, joka kuitenkin antoi niiden mennä paperikoriin.”

Kenraalikuvernöörinä oli Mannerheimin aikana  Georg Scalon de Coligny. Tämän lähisukulainen,  Alfhild Scalon de Coligny puolestaan  oli Mannerheimin täti ja lisäksi kummitäti, joka  oli ollut hänen tukenaan Pietarin  uran alusta alkaen.

Jopa keisari Nikolai II oli kysellyt Mannerheimilta tämän puolalaissuhteista. Mannerheim oli vastannut: 

”Eivätkö puolalaisetkin ole teidän Majesteettinne alamaisia?”

Mannerheimin ja keisarin suhde oli tästä huolimatta läheinen. Olihan Mannerheim saanut kutsun kenraaliksi keisarin seurueeseen, joka asema salli pääsyn muodollisuuksitta keisarin puheille.

Mannerheimin unelmista tuli totta. Sen lisäksi, että hän oli sotilasurallaan päässyt huipulle, oli hän saanut siirron Varsovaan, jota myös Pikku-Pariisiksi kutsuttiin. Pietarin sosiaalisen elämän piireistä tulleena on Varsovaa edeltäneen  Novominskin komennuksen aikaisten sosiaalisten mahdollisuuksien täytynyt olla Mannerheimille kaukana hänen tottumuksistaan. Dernalowiczin suvun palatsi oli pikkukaupungin ainoa eliitin kokoontumispaikka.

Mannerheim jopa kieltäytyi ottamasta vastaan erinomaisen arvostetun 2:n Kyrassieeriprikaatin komentajuutta Tsarskoje Selossa, koska hän mieluummin jäi odottamaan Varsovan seuraavia mahdollisuuksia. Tästä hänen sukulaisensa olivat vain hyvillään, koska siten Mannerheim oli kaukana Suomen ja Venäjän välisistä sortokauden ongelmista. V. 1914 Mannerheim määrättiin myös Erillisen kaartinratsuväkiprikaatin komentajaksi  Varsovassa. 

Venäjä oli kukistanut verisesti 1800 -luvulla Puolan kansannousut. Itsenäisyyshaaveet kaikesta huolimatta elivät ja Venäjän armeijan upseerit eivät olleet tervetulleita puolalaisiin piireihin. Mannerheimin asema suomalaisena aatelismiehenä oli toinen.

Ruhtinas Zdzislaw Lubomirski ja hänen puolisonsa Maria olivat Mannerheimin läheisimpiä ystäviä.   Ruhtinattaren ja Mannerheimin välinen kirjeenvaihto kertoo syvästä ja lämpimästä ystävyydestä. Maria mainitsee Mannerheimin lukuisia kertoja päiväkirjassaan vuosilta 1914-1917. Mannerheim oli Marialle “minun kenraalini”, jonka hän siunasi sotaan elokuussa 1914 hotelli Bristolissa. Melkomoista. puolalainen, katolinen ruhtinatar siunaa sotaan luterilaisen, suomalaisen Venäjän armeijan upseerin.

(Bristolin huone on selvillä)

Lubomirskien Valkoisessa Palatsissa Varsovassa Mannerheim oli usein nähty vieras. Palatsiinsa Lubomirskit kutsuivat säännöllisesti myös  Puolan älymystöä. 

Voimme hyvin uskoa, että seurustelu puolalaisten aristokraattien ja älymystön kanssa vaikutti Mannerheimin ajattelutapaan koskien hänen omaa maataan, Suomea.

Varsovassa Mannerheim hyvin pian kutsuttiin Klub Mysliwskin - Metsästysklubin - jäseneksi. Jäsenyys oli kunnia-asia Puolan aristokraattien piireissä. Metsästysklubilla Mannerheim tapasi elämänikäiset ystävänsä, kreivit Adam ja Maurycy Zamoyskin.

Adam oli upean Kozlówkan palatsin sääntöperintö- omistaja. 

Kozlówkan palatsi säilyi II maailmansodan ajat. Saksalaisten tullessa palatsille he kiinnittivät huomionsa esillepantuun valokuvaan, jossa Göring tervehti Jadwiga Zamoyskaa Berliinin olympialaisissa. Kreivitär edusti Berliinissä puolalaista Sokól -urheilujärjestöä, jonka alaosasto toimi Kozlówkalla. Sittemmin palatsille tulleen neuvostoarmeijan osaston komentaja sattui olemaan Pietarin taidekoulun käynyt… 

Vielä nytkin voimme Kozlówkan kirjastohuoneessa kuvitella Mannerheimin ja Zamoyskin konjakin ja pikkusikarin äärellä onnistuneen metsästysretken jälkeen. 

Puolan itsenäistyttyä 1918 kaikki Venäjän armeijan upseerit menettivät jäsenyytensä Metsästysklubilla - lukuunottamatta Mannerheimia.

Hän oli mieluisa vieras Puolan aristokraattien piireissä. Mainittakoon Lubomirskien ja Tyszkiewiczien lisäksi Branickit, Czetwertynskit, Potockit, Radziwillit sekä Wielopolskit, jotka kaikki olivat usein sukua toisilleen. Nimet vilahtelevat Mannerheimin kirjeenvaihdossa.

Mutta mistä johtui, että Puolan aristokraatit hyväksyivät Mannerheimin piireihinsä niin avoimesti?

Toki monet seikat yhdistivät heitä. Yhtä lailla kuin puolalaiset, Mannerheim oli metsästäjä ja hevoset olivat jo lapsuudesta alkaen olleet hänelle tärkeitä. 

Mannerheim oli herrasmies, hänen ranskankielen taitonsa oli täydellinen ja hän lisäksi hän hallitsi myös puolan kielen. Mutta ehken eniten puolalaiset arvostivat Mannerheimin suomalaisuutta ja sosiaalista mielenlaatua.

Puolan aatelisto oli tunnettua sosiaalisista näkemyksistään. Puolan kielen ja kulttuurin säilyttäminen oli heille tärkeää ja he pitivät yllä kouluja ja sairaaloita. Näin ollen heillä oli paljon yhteistä Mannerheimin kanssa, joka huolimatta siitä, että oli Venäjän armeijan upseeri, oli myös patriootti, joka vastusti maansa venäläistämistä.

Kuvaavaa on, että samaan aikaan, kun Mannerheim 1920 -luvun alussa nimitettiin Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi, hänen ystävänsä Adam Zamoyski toimi Puolan Punaisen Ristin puheenjohtajana. Myös lasten ja nuorten asia, urheilun ja partionkin merkeissä, oli kummallekin tärkeä.

Ehken yksi syy Mannerheimin ja Anastasia Arapovan avioliiton särkymiseen oli juuri tässä. Venäläiset aateliset eivät osoittaneet vähääkään kiinnostusta kansan kohtaloihin. 

Mannerheim mainitsee kirjeissään puolalaiset naiset erittäin mielenkiintoisina keskustelukumppaneina erityisesti sosiaalisissa, mutta myös muissa kysymyksissä. Kerrotaan Mannerheimilta myöhemmin kysytyn, ketkä olivat hänen kovimpia vastustajiaan.”Puolalaiset naiset”, sanotaan Mannerheimin vastanneen.

Mannerheimin  piti puolalaisia naisia maailman kauneimpina. Myöskään Mannerheimin suosiota puolattarien taholla ei sovi aliarvioida. 

Mannerheimin ja Varsovan arkkipiispan ensitapaamisessa kerrotaan arkkipiispan lausuneen:

” Kenraali Mannerheim, olen kuullut Teistä kauniilta puolattarilta hyvin paljon. Rippisalaisuuden johdosta en voi kuitenkaan paljastaa Teille yksityiskohtia!”

Kerrotaan myös, ettei Mannerheimin käyskennellessään Varsovassa koskaan tarvinnut kääntää katsettaan kauniin puolattaren perään, koska seuraava oli jo tulossa vastaan.

“Miksi en tullut menneeksi naimisiin kenenkään kauniin puolattaren kanssa”, kerrotaan Mannerheimin myöhemmin lausahtaneen. 

Jos I maailmansota ei olisi syttynyt, olisi Mannerheim hyvinkin saattanut asettua pysyvästi Puolaan. Vielä sodan jälkeenkin se oli Mannerheimin ajatuksissa. Maria Lubomirskan kirjeistä ilmenee Mannerheimin olleen valmis astumaan Puolan armeijan palvelukseen jouduttuaan sivuun Suomen julkisista tehtävistä. 

I maailmansodan jälkeen Mannerheim vieraili Puolassa vain kerran, loppusyksystä 1919 yksityishenkilönä. Yksi syy oli selvittää hänen  varastossa olleen Puolan  kalustonsa kohtalo. Kaukaa viisaasti se oli merkitty paroni Mannerheimin nimiin. Kenraali Mannerheimin omistukset saksalaiset olisivat konfiskoineet Varsovan ollessa heidän hallussaan. Kalusto siirrettiin jokilaivalla Gdanskiin ja lastattiin siellä laivaan Helsinkiin kuljetusta varten. Kalusto on edelleen nähtävillä Mannerheim -museossa,  Mannerheimin Kaivopuiston kodissa.

Mannerheimin vierailu oli täynnään iloisia jälleennäkemisiä ja Mannerheim sai  asustaa ystävänsä Adam Zamoyskin kaupunkipalatsissa. Mannerheim osallistui myös Puolalais-Suomalaisen seuran tilaisuuteen.

Varsovassa Mannerheim tapasi  Ignacy Paderewskin, puolalaisen muusikon ja poliitikon, joka oli sodan aikana edistänyt Puolan itsenäisyyden asiaa Yhdysvalloissa. Keväällä 1918 Paderewski ollessaan ulkoministerinä lähetti Suomen Senaatille Puolan itsenäistymistä koskevan tunnustamispyynnön, joka  Mannerheimilla valtionhoitajana oli ilo hyväksyä.

Pääsyy Puolan vierailuun liittyi kuitenkin Venäjän bolshevikkikumoukseen ja Mannerheimin mahdollisuuksiin osallistua sen kukistamiseen. Vasta itsenäistyneen Puolan politiikka ja tavoitteet olivat tässä suhteessa olennaisia.

Mannerheim tapasikin kahdesti  Puolan itsenäisyystaistelijan ja valtionpäämiehen Józef Pilsudskin, sosialistin, joka v. 1907 oli osallistunut Suomessa Kirkkonummella Venäjän  sosiaali- vallankumouksellisten kokoukseen. Pilsudskista  sanotaan, että hän oli astunut ulos sosialismin raitiovaunusta itsenäisyyden pysäkillä. Pilsudskin merkitys Puolalle on verrattavissa Mannerheimin merkitykseen Suomelle. Lienee oikeutettua kutsua molempia maittensa itsenäisyyden arkkitehdeiksi.   Heidän keskusteluissaan käsiteltiin mahdollista apua Venäjän valkoisille kenraaleille taistelussa bolshevikkeja vastaan. Apua ei annettu, koska valkoiset kenraalit eivät suostuneet takaamaan Puolan ja Suomen  itsenäisyyttä, vaan väittivät  asian kuuluvan sodan jälkeen kokoontuvalle Venäjän Duumalle. Imperiumista eivät valkoisetkaan halunneet luopua.

Sotien välisenä aikana Mannerheim oli kirjeenvaihdossa ystäviensä kanssa. V. 1924 päivätyssä kirjeessään markiisi Aleksander Wielopolski kutsuu Mannerheimin vierailulle Chroberzin palatsiinsa ja esittää myös vierailua Zamoyskien Kozlówkan palatsille. Kirjeiden sävy tuo esiin  Mannerheimin ja Wielopolskin läheiset ja lämpimät suhteet. Wielopolski jopa sinuttelee Mannerheimia, mikä ei kuulunut yleensä Mannerheimin eikä aristokraattien tapoihin.  

Mannerheim kutsui ystäviään myös Suomeen. Wielopolskin kirjeessään mainitsema mahdollisuus vierailla Suomessa oli kuitenkin hänen mukaansa taloudellisista syistä mahdoton.  Mannerheim museossa olevista vieraskirjoista 1937-1951 ilmenee, että Adam Zamoyski vieraili Mannerheimin luona kesällä 1938 saavuttuaan Kansainvälisen Voimisteluliiton puheenjohtajana Suomeen Voimistelun Suurkisoihin. Urheilumuseon dokumenttien mukaan Adam Zamoyski majaili tällöin – Mannerheimin luona. Valitettavasti varhaisempia vieraskirjoja ei tiettävästi ole olemassa.

Mannerheimin vierailuista hänen ystäviensä palatseille ei löydy paljoakaan viitteitä. Voimme kuitenkin olettaa Mannerheimin saaneen usein ystäviltään kutsuja, jotka  sisälsivät metsästysretkiä ja seurustelua kahvin, konjakin ja sikarien äärellä palatsien kirjastoissa.

Muistelmissaan Mannerheim kertoo sodan aikaisesta vierailustaan ystävänsä Wielopolskin Chroberzin palatsille lokakuussa 1914, jolloin hänen joukkonsa olivat etenemässä Krakovan suunnalla:

“Lokakuun lopulla  prikaatini taisteli itävaltalaisia vastaan, joita ajettiin takaa Krakovan pohjoispuolelle. Metsästys ja manööverit olivat aiemmin vieneet minut niille main, Nida -joen varrelle Chroberziin, jossa olin käynyt markiisi Wielopolskin luona metsäkauriinpyynnissä. 

Ajatellen kaunista, hienosti sisustettua päärakennusta, käskin patterin päällikköä säästämään sitä metsikköä, jossa se sijaitsi. 

Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen itävaltalaiset tyhjensivät alueen, minkä jälkeen markiisi lausui minut tervetulleeksi ja iloisena siitä, että oli päässyt pelkällä säikähdyksellä, kutsui minut ja suosittujen kaartinulaanien upseerit lounaalle. Kestityksenä oli kansallinen ruokalaji bigos (kaalipata), jonka valmistaminen kestää useita päiviä, niin että epäilemättä se oli ollut tarkoitettu itävaltalaisille.”

Itävallan rakentama ja jatkuvasti uudistama Krakovaa ympäröivä linnoitusvyöhyke esti Venäjää valloittamasta kaupunkia ja pakotti  Mannerheimin joukot  pysähtymään  Mogilan linnakkeelle, Krakovan pohjoispuolelle.

Kirjeessään keväällä 1916 sisarelleen Sophielle Mannerheim kertoo vierailustaan Tyszkiewiczien Biala Cerkiewin palatsille Alfred Tyszkiewiczin häihin. Keskellä sotaa järjestetyt perinteiset aristokraattihäät auttoivat Mannerheimia unohtamaan muutamiksi päiviksi sodan kovat ajat.

Alfred Tyszkiewicz oli palvellut Mannerheimin alaisuudessa 12:ssa Ahtyrkan Husaarirykmentissä.

II maailmansodan aikainen kirjeenvaihto Mannerheimin sekä Tyszkiewiczien että Zamoyskien välillä kertoo Mannerheimin avusta ja hänen merkityksestään ystävilleen. Ruhtinas Jan Lubomirski puolestaan kertoo Mannerheimin auttaneen myös hänen sukunsa jäseniä. Kyseessä on saksalaisten käsiin joutunut Zdzislaw Lubomirski, joka oli järjestämässä v.1939 Varsovan puolustusta. 

Välirauhan aikana kesällä 1940,  jolloin Saksa ja Neuvostoliitto olivat miehittäneet Puolan, Mannerheim sai avunpyyntöjä Tyszkiewiczeiltä. 

Kirjeessään heinäkuulta 1940 Ruotsin Näsbystä kreivi Eugeniusz Tyszkiewicz kiittää Mannerheimia hänen ja hänen perheensä pelastamisesta. Mannerheimin avulla he olivat onnistuneet asettumaan Ruotsiin. Samaisessa kirjeessä Tyszkiewicz kertoo serkuistaan, jotka olivat jääneet loukkuun Liettuaan, ja pyytää Mannerheimilta apua viisumiasiassa. Ulkoministeriön arkistojen mukaan viisumit  myönnettiin Tyszkiewiczin sukulaisille  Suomen Liettuan konsulaatissa, Kaunasissa. Haastattelemani Ulkoministeriön virkailijan mukaan Mannerheimin pyyntö viisumien myöntämisen  perusteena oli olennainen. Ilman Mannerheimin  puuttumista asiaan niitä ei olisi myönnetty.

Viisumien myöntäminen tapahtui viime hetkellä. Kahden viikon kuluttua Neuvostoliitto miehitti Liettuan ja ulkovaltojen edustustot Kaunasissa suljettiin.

Vuonna 1941 kreivitär Jadwiga Zamoyska  kääntyi Mannerheimin puoleen pyytäen apua miehensä,  Leszekin jouduttua Gestapon käsiin. Leszek oli Mannerheimin parhaan ystävän, Adam Zamoyskin poika. Kreivittären kirje ei ole säilynyt, mutta Mannerheimin vastauskirje on Kansallisarkistossa Helsingissä. Kirjeessään 7. heinäkuuta 1941 Mannerheim kertoo ryhtyneensä kaikkiin toimiin, jotka hänen vallassaan olivat.

Seuraavassa säilyneessä kirjeessään 12.toukokuuta1942 Jadwiga Zamoyska kiittää Mannerheimia ja kertoo miehensä saamasta paremmasta kohtelusta Dachaun leirillä.

Kirjeenvaihto käytiin saksaksi. Sensuuriviranomaiset epäilemättä olisivat heittäneet ranskankieliset kirjeet suoraan roskakoriin.

Zamoyskien kotiarkistossa on Leszek Zamoyskin lausunto, jonka hän antoi toukokuussa 1945 amerikkalaisille vapauttajilleen:

“Marraskuussa 1941 minut siirrettiin Auschwitzista Dachaun leirille, jossa jouduin olemaan 18 kuukautta yksinäissellissä ja pienennettyjen ruoka-annosten varassa. Eristämisen päätyttyä sain SS- miesten ruoka-annokset ja minua kohdeltiin kunniavankina. Kysyessäni miksi, minulle kerrottiin, että kohteluni muuttuminen oli seurausta Mannerheimin väliintulosta.” 

Viimeinen Mannerheimin vastaanottama kirje Zamoyskeilta on päivätty Englannissa tammikuussa 1948. Koko perhe, äiti, isä ja kolme lasta, oli päässyt yhteen ja suunnittelee muuttoa Kanadaan. Kirjeen sävy on liikuttava ja syvästi henkilökohtainen.  Kaikki perheenjäsenet osallistuvat kirjeen kirjoittamiseen. Mika ja Andrzej,10 ja 9 -vuotiaat lapset, kirjoittavat “Mercie pour Tata” - kiitos isästä. Kanadaan asettumisesta kertoo Ottawa Citizen -lehti v.1949.

Minulla on ollut useita kertoja tilaisuus tavata Zamoyskien kuopus, Inka Zamoyska, joka syntyi v. 1950 Kanadassa. Hän on syvästi tietoinen siitä, että ilman Mannerheimia häntä ei olisi... 

Inka Zamoyska on ollut  avuksi selvitystyössämme. Saimme häneltä tiedon, että Adam Zamoyskille oli myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki. 

Ritarikuntien toimistossa on talletettuna Adam Zamoyskin kirje, jossa hän sääntöjen mukaan vahvisti vastaanottaneensa kunniamerkin. Myöntämisen syy ei ollut saatavilla toimistolla, mutta viitteitä siitä löytyi Urheilumuseon tallettamasta US:n urheilutoimituksen tekemästä haastattelusta v.1937. Haastattelussa Adam Zamoyski kertoo Nikolai II:n adjutanttina olleensa tekemisissä Suomen asioiden kanssa ja vierailleensa Suomessa.  Hän kertoi vielä myöhemminkin vaikuttaneensa myönteisesti  Suomen itsenäisyyden tunnustamisen hyväksi esitellessään toimittajalle hänelle myönnetyn Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin.

Adam Zamoyskin puolisolla Marialla, Inkan isoäidillä, oli myös yhteydet Suomeen. I maailmansodan loppuvaiheissa puolalaiset perustivat Puolan Legioonia eri puolilla Eurooppaa, myös  Suomessa, 18 paikkakunnalla, pian Pietarin Legioonan perustamisen jälkeen. Suomessa  legioonat toimivat vapaussodan aikana yhteistyössä Suomen laillisen hallituksen kanssa. Venäjän armeijassa Suomessa palveli n. 5000 puolalaista. Puolan arkistoista on löytynyt dokumentti Marian osallistumisesta Puolan Legioonan toimintaan, ilmeisestikin Viipurissa, jossa Legioona piti yllä järjestystä ja vartioi Venäjän armeijan asevarastoja.

On uskomatonta, missä määrin Mannerheim keskellä sotaa ehti ja uskalsi puuttua ystäviensä kohtaloihin. Olihan mahdollista, että Hitler olisi hermostunut ja keskeyttänyt Suomen sodankäynnille olennaiset ase- ja viljatoimitukset mitättömästäkin syystä.

Mannerheim oli useaan otteeseen yhteydessä Göringiin suoraan tai välikäsien kautta. 

Kansallisarkistoon talletetussa “Putinin kokoelmassa” (kokoelma, jonka Putin lahjoitti presidentti Niinistölle syksyllä 2019) on kopio Mannerheimin kirjeestä ystävälleen, kreivi v. Rosenille. Kirjeessään Mannerheim pyytää v. Rosenia kääntymään Göringin puoleen Leszek Zamoyskin asiassa.

Miksi? Asiaan on varmasti vaikuttanut se, että Göring ja v. Rosen olivat läheisessä perhesuhteessa. Heidän puolisonsa olivat sisaruksia!

V. Rosen puolestaan on tunnettu suomalaisille siksikin, että hän lahjoitti Vapaussodan aikana Mannerheimille ja hänen armeijalleen ruotsalaisen Enoch Thulinin tehtaan valmistaman, Thulin D -lentokoneen, jonka kreivi itse lensi Uumajasta Vaasaan. Koneen tunnus, hakaristi, oli v. Rosenin onnenmerkki ja siksi sittemmin Suomen ilmavoimien tunnus.

Zamoyskien asiassa Mannerheim oli kääntynyt myös amiraali Canarisin puoleen. Mikkelin Päämajan saksalainen yhteysupseeri kenraali Waldemar Erfurth kirjoittaa Canarisin Mikkelin vierailun yhteydessä päiväkirjassaan 18.9.1942: “Mannerheim kiitti Canarisia siitä, että tämä oli hänen pyynnöstään avustanut puolalaisen kreivi Zamoyskin tapauksessa saksalaisessa tuomioistuimessa. Mannerheim oli tuntenut jo kauan Zamoyskien perheen, joka oli joutunut ongelmiin Saksan sotilashallinnon kanssa”. 

Yllättävä merkintä löytyy Himmlerin virkakalenterista. Lyhyt kirjaus 10. joulukuuta 1942: Zamoyskin perheen siirto Suomeen - kysymysmerkein varustettuna. Se ei koskaan toteutunut.

Zamoyskien muistitiedon mukaan Mannerheim olisi ollut yhteydessä myös Hitlerin kanssa Leszek Zamoyskin kohtalosta. Hitlerin kerrotaan vastanneen: ”Haluaisitte tietenkin Zamoyskin adjutantiksenne! Ei tule kuuloonkaan.” 

Mannerheim oli kirjeenvaihdossa myös suoraan Göringin kanssa ystäviensä kohtaloista. Kirjeet ovat Mannerheimin yksityisarkistossa Kansallisarkistossa. Kirjeenvaihto  käsittelee Mannerheimin kaukaisten belgialaisten sukulaisten, Greindlien kohtaloa. Kirjeenvaihdon seurauksena kreivi Maurice Greindl vapautettiin saksalaisten sotavankileiriltä Mannerheimin pyynnöstä. Paroni Jean Greindlin osalta Göring kirjoittaa Mannerheimille saaneensa tietää tämän kuolleen liittoutuneiden pommituksissa. Jean Greindlin asian Hitler oli määrännyt esiteltäväksi itselleen henkilökohtaisesti, joka seikka osoitti hänen arvonantoaan Mannerheimia kohtaan. Tältä pohjalta voisi pitää hyvin mahdollisena, että myös Zamoyskin asia olisi esitelty Hitlerille.

Mannerheim ei koskaan unohtanut sitä vieraanvaraisuutta, jota hänen puolalaiset ystävänsä hänelle osoittivat ja joiden ystävyyttä hän suuresti arvosti. Ei ole ihme, että hän muisteli Puolan vuosiaan elämänsä parhaina. 

Lokakuussa 1939 Mannerheim kirjoitti yksityiskirjeen surunvalitteluineen ystävälleen kreivi Henryk Sokolnickille, Puolan Helsingin suurlähettiläälle. Kirjeen kopio on Henryk Sokolnickin omakustannemuistelmien liitteenä. 

Kirjeessään Mannerheim kirjoittaa:

”Jo pitkään olen halunnut kirjoittaa Teille, mutta maatanne kohdanneen murhenäytelmän johdosta sanat eivät ole riittäviä tuomaan esille syvää myötätuntoani. Hyvä Ministeri, voitte uskoa, että ajatukseni ovat näinä aikoina kohdistuneet Teihin ja lukuisiin ystäviini heidän julmissa kohtaloissaan”. 

Mannerheim oli usein nähty vieras Sokolnickeilla mm. pianisti Arthur Rubinsteinin Suomen vierailujen yhteydessä. Mannerheimin vieraskirjasta ilmenee, että Sokolnicki vieraili usein Kaivopuistossa Mannerheimin luona. Uuden vuoden päivänä 1940 Sokolnicki toivottaa “sydämellisesti urhoolliselle Suomen armeijalle ja sen kuuluisalle päällikölle voittoisaa (uutta) vuotta”.

Sokolnicki, joka avioitui suomalaisen kanssa, palveli palveli maataan ja Puolan Lontoon pakolaishallitusta  Helsingissä, uskomatonta kyllä, aina Jatkosodan alkupäiviin saakka. 

Sittemmin hän oli Puolan suurlähettiläänä Tukholmassa, josta hän piti yhteyksiä Mannerheimiin. Tuloksena oli mm. Suomeen sotavankeuteen joutuneiden neuvostoarmeijaan pakko-otettujen puolalaisten siirtäminen Ruotsin rajalle internoitaviksi Ruotsiin Jatkosodan loppuvaiheissa. 

Teksti:  Jukka Soisalon-Soininen 30.09.2019